Hyppää sisältöön
Kielet | ruotsi

Ruotsin suullinen kielitaito, verkkokurssi

Kurssilla vahvistat suullista kielitaitoasi ja vuorovaikutustaitojasi. Se tarkoittaa käytännössä viestinnällisten tilanteiden ja keskeisten viestinnällisten fraasien harjoittelemista. Kurssilla harjoitellaan myös vaativamman suullisen esityksen tuottamista ja esiintymistaitoa sekä vahvistetaan mediakriittisyyttä ja tiedonhakutaitoja. 

Kurssilla kerrataan lukion keskipitkän ruotsin pakollisten kurssien (1-5) aihepiirien sanastoa ja aktivoidaan sekä pohditaan tulevaisuutta, yhteiskuntaa ja aikuistumista.  

Kurssin loppukokeen lisäksi opiskelija voi tehdä suullisen kokeen, josta saa erillisen todistuksen. 

Koulutuksen kohderyhmä 

Kurssi soveltuu kaikille aiheesta kiinnostuneille. Kurssia voi suositella esimerkiksi yleisen kielitutkinnon (YKI) suorittajille. 

Koulutuksen oppimistavoitteet

Kurssin tavoitteena on ruotsinkieliseen vuorovaikutukseen rohkaiseminen sekä parempi puhutun kielen ymmärtäminen.

Koulutuksen suoritusohjeet

Kurssiin kuuluu loppukoe ja mahdollisesti myös suullinen koe.  

Kurssi on kokonaan verkon kautta suoritettavissa, joten voit tehdä kurssin täysin ajasta ja paikasta riippumatta, loppukoe mukaan lukien. Opettaja ohjaa ja tarkistaa tehtäviä työpäivien aikana. Moodlessa lisätietoa kurssin sivulla esim. valmistuvia koskevista aikatauluista.  

Kurssilla käytetään virtuaalista Moodle-oppimisympäristöä, jossa voit opiskella mihin vuorokauden aikaan tahansa. Voit osallistua kurssille pöytätietokoneella tai läppärillä. Moodle ei välttämättä toimi älypuhelimellasi. 

Luo tunnukset Moodleen samalla kuin ilmoittaudut kurssille. 

Näin luot käyttäjätunnuksen Moodle-oppimisympäristöön 

  • Mene sivulle moodle.omnia.fi 
  • Klikkaa: ”Minulla ei ole omnia.fi-tunnusta” 
  • Klikkaa ensimmäisellä kerralla: ”Luo Moodle-tunnus sähköpostiosoitteellasi”. Kun sinulla on voimassa oleva tunnus, voit klikata suoraan kohtaa ”Kirjaudu”. 
  • Kirjoita tunnus ja salasana muistiin! Kirjaudu aina samalla tunnuksella kohdasta ”Minulla ei ole omnia.fi-tunnusta”. 

Kun olet ilmoittautunut ja kirjautunut Moodleen, opettaja joko lähettää sinulle kurssiavaimen sähköpostitse tai liittää omaan kurssiinsa Moodlessa. Ongelmatilanteissa ota yhteyttä helpdesk@omnia.fi 

Kurssin lisätietoa
  • Jos opiskelet jo Omniassa joko ammatillisessa- tai lukio-opetuksessa, ilmoittaudu koulutukseen Wilmassa.
  • Jos opiskelet jossakin lukiossa Suomessa, hakeudu aineopiskelijaksi tähän koulutukseen Espoon aikuislukioon.
  • Kurssin ajankohta 3.8.-3.12.2020
  • Viimeinen ilmoittautumispäivä 18.10.2020
Vaatimukset
  • Tarvitset tietokoneen, kuulokkeet sekä mikrofonin. 
  • Suositellaan lukion keskipitkän pakollisten kurssien (1-5) suorittamista tai muuta A2-B1 kielen tason osaamista.  
  • Tarvitset kurssikirjaksi Otavan Fokus 6 kirjan.
Lisätietoja antaa

Opettaja Elina Collan, elina.collan@omnia.fi

Hinta
0,00 €
0% alv.

Saatat olla kiinnostunut myös: Kielet